Olipa se kuinka kliseistä tahansa, minulla on aina tarve niputtaa kulunut vuosi kasaan, vähintäänkin ajatuksissa. Tehdä ns. tiliä ja katsoa taakseen. Ja vaikka jokainen vuosi tuntuukin kuluvan aina vaan nopeammin ja nopeammin, niin silti joutuu pinnistelemään muistaakseen alkuvuoden tapahtumia.
Meidän perheemme elämässä on tapahtunut tänä vuonna aika paljon. Ja nimenomaan paljon merkittäviä asioita. Päälimmäisenä tietysti pojan jalan leikkaus ja sen myötä normalisoitunut arki ja rauhoittunut mielen-myllerrys.
Vaikka leikkauksesta on aikaa vajaa vuosi ja pojan uusia askelia on saatu seurata vasta 9kk, tuntuu kuin näin olisi ollut jo kauan. Arjen asiat sujuvat hyvinkin rutiininomaisesti ja poika itse on jalkansa kanssa kuin vanha tekijä. Enää ei tule läheskään jokapäivä pysähdyttyä ajattelemaan tilannetta ja läpikäytyä, vaikkei mitään varsinaisesti unohtanut olekkaan. Asiat ovat vaan siirtyneet taka-alalle, jossa haavat saavat parantua ihan rauhassa ja ajan kanssa.
On tullut huomattua, että peloista ja paniikinhetkistäkin huolimatta kaikesta on selvitty. Ihmisenä on kasvettu. Arvot ovat hioutuneet ja ylipäätään odotukset elämän suhteen ovat hivenen muuttuneet. Jostain on onnistuttu kaivamaan itselleen vielä aikaisemmin tuntematonta sisäistä voimaa. Sen voiman löytyminen antaa aivan uudenlaista luottoa tulevaisuuteen.
Niiden uusien voimien ja tulevaisuuden uskon myötä vuotemme toinen suuri tapahtuma on uuden elämän alku. Tuon pienen elämän, jonka on määrä syntyä kolmen kuukauden kuluttua. Jossain vaiheessa ajatus kolmannesta lapsesta, kaiken koetun jälkeen, tuntui lähes mahdottomalta. Miten ihmeessä sitä enää uskaltaisi. Mutta niin sitä vaan uskaltaa ja haluaa. Odotus on erilaista, mutta ihan yhtä suurella innolla pienokaista jo odottaa.
Samaisen itseensä kohdistuvan luottamuksen myötä tulevaan vuoteen on tulossa jotain erilaista. Olemme lupautuneet tukiperheeksi eräälle perheelle. Se, että meitä siihen ammattilaisten toimesta pyydettiin ja meihin niin paljon uskottiin, tuntuu hyvältä. On hienoa, jos voi jollain tavalla auttaa perhettä, jossa ollaan kokonaan uuden äärellä. Ja se, että meidänkin taipaleemme on suhteellisen alussa, lienee juuri se pointti mitä halutaan. Sitä, että voidaan ns. kasvaa viisaammiksi ja vahvemmiksi yhdessä, niin me aikuiset kuin lapsetkin.
Vuodessa on ollut siis paljon hyvää, mutta niin kuin elämässä yleensäkin valitettavasti on tapana, myös huonoja ja murheellisia asioita joukkoon mahtuu. Suurin ja mullistavin lienee se yhden rakkaan perheenjäsenen menetys (Wanda-koiran) josta yritetään toipua edelleen. Helppoa se ei ole ollut, varsinkaan lapsille. Mielellään olisimme nähneet niitä ilon hetkiä, joita pojat koiran seurassa saivat viettää. Myös muita murheita ja huolia vuosi on mukanamme kannettavaksi antanut, mutta siitäkin huolimatta voitanee sanoa, että kulunut vuosi on antanut meille hyviä eväitä tulevaisuuteen.
Hyvää tulevaa vuotta toivotellen
Eija
