Kuten varmasti muutama nokkela teistä onkin huomannut, ei tämän rouvashenkilön ajatukset ole alkuvuoden aikana liiemmin päätyneet tänne saakka. Noh, kuten jo edellisessä pikaisessa postauksessa mainitsinkin, niin tautia jos jonkinmoista on riittänyt ihan kyllästymiseen saakka.
Lomareissu pohjoiseen sentään onnistuttiin tekemään, vaikkakin taudithan ne piinasi sielläkin. 4/5 ehti olla mm. kuumeessa tuon kaksi viikkoisen aikana. Allekirjoittanut itse popsii viimeisiä tabletteja lääkekuurista, jolla hoideltiin tällä kertaa angiinaa ja sen aiheuttamaa voimakasta nielun turpoamista.
Että ihan näin loistokkaasti sujui reissumme.
Mutta olihan meillä toki kivaakin. Saimme nauttia hetkisen ihan kunnon talvesta. Hiihtää, laskea mäkeä, lumikenkäillä ja muutenkin vaan rymytä niissä metrisissä hangissa.
Poitsun apujalka palveli siis tarkoituksessaan ainakin sen verran, että lumileikkeihin oli mahdollisuus. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että jokin siinä mättää, sillä sen verran viiltäviä raivareita se on hetkittäin aiheuttanut. Selkeää ongelmaa en osaa varmaksi arvata, eikä poitsu taida sitä itsekkään tietää. Kovasti olemme koittaneet sitä selvitellä, mutta laihoin tuloksin. Kunhan tästä pääsiäisestä selvitään, niin sitten kai se on mentävä pajalle asiaa selvittelemään.
Myös ihon kanssa on ollut onelmia harvinaisen paljon, erityisesti reidessä. On kutinaa, punoitusta ja selkeitä kuivumia. Rasvailut auttaa vaihtelevalla menestyksellä. Monenmoista voidetta on kokeiltu ja välillä toimii toinen ja välillä toinen. Toivottavasti iho saataisiin parempaan kuntoon ennen kesää ja toivottavasti lämpimiä kelejä.
Osasyy poitsun raivareihin ja tuskastuneen tuntoiseen olotilaan lienee siis ihossa, mutta että yksistään, niin siihen en usko.
Tuskastuneesta olotilasta tuli mieleeni...
Nyt kun itsekukin tässä perheessä on potenut kuumetta useaan kertaan, olen pistänyt merkille erään asian. Aina, kun poitsulle nousee korkeampi kuume, huomaan hänen pitävän nukkuessaan kiinni tyngän päästä ja vaikertavan hiljalleen. Olen kysellyt, että sattuuko pikkujalkaan, mutta vastaus on ollut kieltävä, tai ainakin jotain sinne päin. Joskin tämä meidän keskimmäin kaveri tuntuu tulleen äitiinsä, mitä tulee kuumeen sietämiseen. Uneliian ja tokkuraisen pojan juttuja on välillä hieman vaikea tulkita.
Mutta minun silmääni vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että tynkää särkee. Vai särkeekö kenties niitä haamuvarpaita? Olisiko kenelläkään omakohtaista kokemusta asiasta? Ja jos on, niin mikä siihen parhaiten auttaa?
Jotta tämä ei nyt ihan pelkäksi sairaskertomukseksi menisi, niin täytyy hieman kehua tuota meidän pientä sankaria. Tänään starttasimme pyöräilykauden ihan mukavan mittaisella lenkillä. Oli ilo seurata sitä huimaa kehitystä mitä talven aikana on tapahtunut (vaikkei talvella olekaan pyöräilty) Apujalka ei enää lipsunut läheskään yhtäpaljon polkimelta kuin vielä syksyllä. Ja muutenkin polkeminen oli hallitumpaa ja tasaisempaa. Sai äiti pistää välillä ihan tosissaan juoksuksi, että pysyi perässä.
Kävimme kuluttamassa energiaa myös Angry Birds -leikkipuistossa. Ja täytyy sanoa, että tämän äidin sydän meinasi pakahtua ylpeydestä. Pienen alkujännityksen jälkeen poitsu kiipesi sellaisella innolla ja varmuudella että oksat pois. Nekin paikat, joihin hän ei viimeksi uskaltanut mennä edes yhdessä isin kanssa, sujui kuin vanhalta tekijältä. Ei niin korkeata paikkaa, tai niin hankalaa kohtaa, etteikö siitä olisi yksin selvinnyt. Isoveli sai tehdä töitä pysyäkseen perässä.
Ja miten luontevasti se keino selviytyä hankalasta paikasta tulikaan. Muutamassa paikassa huomasi ihan selkeästi, että poika tunnusteli polvella esim. köyden sijainnin ennen kuin asetteli jalkansa siihen. Nokkelaa.
Tuli jännästi sellainen olo, että olisi tehnyt mieli kuuluttaa kaikille niille ihmisille (joita oli runsain joukoin), että katsokaa tuota poikaa. Minun rakasta, taitavaa ja sisukasta poikaani, jolle ei jostain syystä suotu kahta tervettä jalkaa. Tuota poikaa, joka menee proteesijalkansa kanssa tuolla korkeuksissa aivan kuten kaikki muutkin. Hän pystyy kaikkeen mihin ikinä vain tahtoo!!!!
Tyydyin kuitenkin seuraamaan hiljaa suuri ylpeys rinnassani. Ylpeys kaikista omistani!!!
Eija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti