Minulta on muutaman kerran kysytty, että miksi kirjoittelen tänne nykyisin niin harvoin.
Siihen on monta syytä. Voin vedota hektiseen arkeen, jossa lapset haukkaavat ajastani suurimman osan ja loppu meneekin sitten kodin ylläpitämiseen. Ja se pienenpieni rahtunen, joka jäljelle jää, tulee käytettyä käsitöihin tai muihin pieniin projekteihin, eikä blogia tule kirjoiteltua.
Todellisuudessa suurempi syy on se, etten tunne enää pakottavaa tarvetta kirjoittaa. Se tunteiden myllerrys on ohi, arki on asettunut uomiinsa ja kaikki tuntuu nyt ihan normaallilta ja asiasta on tullut rutiininomaista. En siis taritse enää itse niin paljon sitä kanavaa, jonka kautta vuodattaa.
Mutta tarvitseekos joku muu? Olisiko jonkun mielestä kiva lukea siitä, mitä se rutinoitunut arki erilaisen jalan kanssa on? Ihan vaan siitä, miten meillä ja erityisesti pojalla itsellään menee?
Tässä vaiheessa kun kaikki tosiaan on jo "ihan normaalia" meille, tulee omalla tavallaan sokeaksi sille, mikä todellisuudessa ei olekaan sitä "ihan normaalia".
Siksipä heitänkin palloa teidän suuntaanne. Kysykää. Kertokaa mitä haluatte kuulla. Ehkä sitä kautta saisin taas intoa kirjoitella.
Eija
3 kommenttia:
Hei Eija
Olen kaipaillut kovasti kirjoituksiasi. On ollu ilo seurata sitä kuinka aidosti olet käsitellyt tunteitasi ja antanut ne meidän muidenkin nähtäväksi. Hienointa on se toipumisen kaari, joka blogissasi on nähtävissä.
Tahtoisin jatkossakin lukea juttujasi. Minua kiinnostavat ne ihan arkiset jutut. Esimerkiksi pukeutumiseen liittyvät ongelmatilanteet, ihonhoito jne.
Ja teidän perheen arki muutenkin. On jännää, etten tunne sinua, mutta kaiken lukemani perusteella tunnut vähintäänkin mukavalta naapurilta.
Toivottavasti löydät innostuksen kirjoittamiseen ja jatkat juttujasi.
Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheellesi.
terv: S
Hei S
Kiitos kauniista sanoistasi. Lämmittää kovasti syksyn kylmettämää mieltä.
On ihana kuulla, että joku jopa ihan kaipaa juttujani. Sitä kun tuntee itsensä välillä varsin hassuksi, kun omia juttujaan kirjoittelee ja miettii, että mahtaakohan ketään kiinnostaa.
Ja ehdottomasti kirjoittelen juttua ihan tavallisest arjesta ja siihen liittyvistä jutuista, kuten pukemisesta.
Ja kuinkas sattuikaan, että juuri nyt on alkanut imaantua pientä iho-oireilua, joten siitäkin varmaan juttua luvassa.
Kaikkea hyvää sinullekkin ja kiitos kommentistasi.
Terkuin Eija
Minäkin haluan kuulla lisää! Ihan just arkisia juttuja, sitä mihin kaikkeen sellaiseen se vaikuttaa mitä ei ehkä tavallisesti tule ajatelleeksi. Just noi pukemiset, kengät jne. Ja siis hei koska semmosia hienoja juoksujalkoja saa? Saako niitä vast joskus aikuisena sponsorirahoilla vai miten? :D
Ja sit tietty sit nyt kun sun oma mielenmyllerrys on ohi, niin odotan että missä vaiheessa se tulee pojalle. Muistan sieltä eräältä viime keväiseltä luennolta, että lapsi hoksaa 1-2-vuotiaana et itel on tämmönen käsi/jalka.. ja 3-4-vuotiaana et jaa muilla ei oo semmosta.. ja vasta 6-7-vuotiaana, että itelle ei koskaan tuu olee sellast raajaa ku muilla. Yllätyin miten vanhana sen tajuaminen vasta tulee. Ni olis kiva kuulla miten teillä tämä menee, millä tavalla se tulee ilmi vai tuleeko.
Lähetä kommentti