Näin ilmojen lämmettyä, olemme lasten kanssa siirtäneet elämäämme enemmän ulos ja puistoihin. Hiekkalaatikko on taas kiinnostanut ja sen ääressä on vietetty pitkiä aikoja autoilla leikkien ja kuoppia kaivellen. Mutta välillä kiinnostus hiekkalaatikkoa kohtaan lopahtaa ja tarvitaan enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Silloin keinutaan, lasketaan liukumäkeä, juostaan, kiipeillään, hypitään ja roikutaan.
Eilen olimme poikien kanssa viettämässä äitienpäivän iltaa puistossa, jossa emme ole käyneet sitten viime kesän. Se on tosi iso ja kiva puisto, josta löytyy kivaa tekemistä kaikille lapsille ja lapsenmielisille. (Allekirjoittanut itse kieppui viimekesänä ystävän miehen kanssa yläilmoissa niin kauan, että kävi heikottamaan, lasten katsellessa kateellisena vierestä).
Koska tuolla puistossa ei tule niin kovin usein vierailtua, vaikka se lähellä onkin, tapaa siellä aina aivan uusia ihmisiä.
Eilen seuranamme hiekkalaatikolla oli suloinen pieni poika perheineen. Aikamme siinä lasten leikkejä seurailleena kävimme jutustelemaan ja kävi ilmi, että meidän nuorempi on hyvin saman ikäinen kuin heidän poikansa. Pojan vanhemmat olivat varsin ihmeissään siitä, kuinka paljon meidän poitsu puhuu ja ennenkaikkea, kuinka ketterästi hän liikkuu ja kiipeilee. He olivat olleet varmoja, että meidän ukkeli olisi vanhempi, vaikka saman kokoisia olivatkin. He ihmettelivät kuinka poitsu kiipesi isoveljen perässä kiipeilytelineen tikkaat ylös, roikkui köysiverkossa ja onnistui vielä tulemaan alaskin satuttamatta itseään.
Ensin en aikonut sanoa pojan jalasta mitään, mutta sitten se tuli luontevasti puheeksi. Ja jos nuo vanhemmat olivat jo valmiiksi ihmeissään pojan liikkumisesta, olivat he suorastaan äimistyneitä kuullessaan, että hänellä on proteesi ."Et ole tosissasi" He eivät meinanneet uskoa korviaan. Mutta pian heidän oli pakko uskoa, sillä ei aikaakaan, kun poika huusi minua apuun saatuaan jalan kääntymään karusellia pyörittäessään.
On ihanaa huomata, että pojan erityisyys ei vaikuta hänen tekemisiinsä, eikä sitä kautta näy ulos päin. Ei sillä, että sitä olisi tarvetta mitenkään piilotella, mutta se tuntuu vaan jotenkin niin hyvältä, kun hän voi olla aivan kuten muutkin. Se tuo ihan suunnattoman onnen tunteen itselle ja antaa luottoa tulevaan.
Ja aion nauttia tuosta tunteesta ihan huolella. Se on todellista vastapainoa niille tunteille joita vuosi sitten näihin aikoihin mielessään pyöritteli. Sitä mietti mitä meidän pitää tehdä ja pohti mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Nyt voimme elää vailla huolta jalasta ja nauttia. Ja olen päättänyt, että tuleva kesä on meidän perheen paras kesä tähän mennessä ja siitä otetaan kaikki irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti