Koin jälleen eilen pieniä tuskastumisen hetkiä poikien kylvyn yhteydessä. Pojat ovat varsinaisia vesipetoja, ja haluaisivatkin kylpeä vaikka joka ilta. Meillä ei ole kylpyammetta, mutta perinteiset muoviset "vauva-ammeet" toimivat varsin hienosti.
Kylpyyn pojat tahtovat aina yhtaikaa ja ihan ymmärrettävästi, sillä onhan vesileluilla leikkiminen paljon kivempaa kaksin kuin yksin. (ja on minun helpompi vahtiakin noita kylpijöitä yhdellä kertaa. toimitan näitä hommia usein yksin miehn ollessa iltavuorossa)
Kylpeminen itsessään on helppo ja kiva, juttu. Jopa niin kiva, että huolimatta siitä kuinka kauan ammeessa on jo pulikoitu, ei kumpikaan tahtoisi tulla sieltä pois. Kun sitten ilmoitan, että nyt riittää tältäerää ja alan touhuta poikia pois ammeistaan, alkaa valtava protestointi.
Meidän kylppärimme ei ole koolla pilattu ja siellä rasvailut ja pukemiset on poikien loiskimisen jälkeen varsin turhauttavaa puuhaa, sillä vettä tippuu jokapaikasta. Siksipä pojat onkin hyvä saada sieltä pois samaan aikaan ja pukea muualla. Pienempää en uskalla jättää yksin ammeeseen, eikä juuri isompaakaan, sillä hänellä on tapana ottaa yksin jäätyään erinäisiä sukellusharjoituksia sillä seurauksella, että kylppäristä kuuluu yskiminen ja takeltelava ääni "äiti, sukelsin"
Joudun ottamaan esikoisen pois ammeesta ensimmäisenä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän voi seisoa kahdella jallalla. Ja niin toimin myös eilen. Ja juuri kun olin saanut pienemmän rimpuilevan ja kiljuvan vesselin ylös ja pyyhkeen mutkaan, vetäisee isompi salamasanteri nurin liukkaalla lattialla yrittäessään lähteä kiukustuksissaan pois.
Siinä sitten lasket toisen litimärälle lattialle ja nostat toista katsoen, että vuotaako verta mistään, tarvitaanko kylmäpakkausta. Ja juuri kun huokaat helpotuksesta, että huudon suurin syy on pelkkä säikähdys, huomaat toisen olevan puoliksi päällään ammessa. "minä yitin mennä vielä kyypyyn. En pääse". Poika yrittää mennä ammeeseen itse, mutta jos hän seisoo terveellä jalalla ammeen ulkopuolella, niin miten hän voi mennä sujuvasti ammeeseen, jos ei varaa toiselle jalalle ammeen puolella. Siitä seuraa aina jonkin asteinen luiskahdus, polskahdus ja tahaton sukellus.
Siihen kun vielä sopivasti kiristää omia hermoja jo valmiiksi, tulee sitä sanottua lähes ääneen se, mitä ajattelee niin monessa muussakin tilanteessa. "Miksi sinulla ei voi olla kahta tervettä jalkaa".
Jossain vaiheessa poika tulee saamaan erillisen suihku- ja kylpyjalan, jonka kanssa voi mennä veteen. Mutta sen aika ei ole vielä, sillä kasvu on vielä sen verran huimaa, ettei kannata tehdä monia proteeseja, jotka kävisivät kuitenkin pian liian pieniksi.
Poika ei siis edelleenkään edes harkitse seisovansa tyngällä. Olemme yrittäneet kannustaa poikaa kokeilemaan, muttei hän tahdo. Muutaman kerran hän on laittanut tynänkin lattiaa vasten potalle istuessaan, mutta yleensä hän pitää sitä ilmassa.
Kun proteesi otetaan pois, kulkee hän kontaten, tai mieluiten haluaa tulla kannetuksi. Veljeni oli hoitamassa lapsia avovaimonsa kanssa pari iltaa sitten ja he laittoivat lapset myös nukkumaan. Hän sanoikin minusta todella osuvasti, että poika muuttuu vauvaksi, kun apujalka otetaan pois. Hän ei liiku, eikä juuri puhukaan. Hän on edelleen jollain tasolla nolona. Ja proteesista on tullut jo niin iso osa häntä itseään, että hänellä on varmaan melko alaston olo ilman sitä. Jännityksellä nyt odotan kesää ja sitä, miten poika reagoi siihen, että proteesi näkyy eim.shortsien alta. Aiheuttakohan se reaktioita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti