Jos ajassa palataan ihan minuutilleen vuosi taakse päin... eli päivään 14.2.2013 ja klo 14.00:n jälkipuolelle, muistatko mitä teit tai missä olit?
Minä muistan. Istuin mieheni kanssa Lasten klinikalla odotustilassa. Virkkasin maanisesti ja televisiosta näkyi joku vanha britti-sarja. Lähellämme istui reipas kouluikäinen tyttö, joka odotti pääsyä päivystykseen ja kyseli innokkaasti käsityöstäni. Oli kivaa, kun saattoi jutella ihan niitä näitä ja siirtää ajatuksiaan edes hetkeksi johonkin.
Me odottelimme, olimme odotelleet jo useamman tunnin. Pieni poikamme oli tuolloin jo heräämössä.
Pojan leikkauksesta on siis kulunut tänään tasan vuosi. Toisaalta tuntuu vaikealta uskoa, että siitä tosiaan on vasta vuosi. Kaikki kun sujuu nykyisin niin rutiinilla, että tuntuu kuin näin olisi ollut aina. Mutta toisaalta kaikki ne fiilikset tulee mieleen niin tuoreena, että on vaikea uskoa, että siitä on tosiaan jo vuosi.
En ole katunut tuota leikkauspäätöstä kertaakaan, jos jätetään pois leikkauksen jälkeinen ilta, jolloin poika itki kipua. Silloin oli vaikeaa ajatella, että on antanut luvan tehdä lapselleen jotain sellaista mikä tuottaa sellaista kipua. Antanut luvan ottaa lapseltaan pois jotain sellaista, jota hän on "synnyinlahjanaan" saanut. Mutta nuo ajatukset haihtuivat minuutti minuutilta, kun pojan olo helpottui. Ja leikanneen kirurgiin seuraavana päivänä lausumat sanat antoivat sen lopullisen vastauksen itselle; me todella teimme ihan oikein.
Nyt kun tarkastelee kaikkea sitä mitä vuodessa on tapahtunut, ei voi muuta kuin ihailla lasten kykyä sopeutua ja hyväksyä asioita. Miten noin pienissä ihmisissä voi olla sellainen määrä sisua ja päättäväisyyttä? Ja kuinka nopeaa parantuminen ja kehittyminen pienillä onkaan.
Se miten ihana poikamme tänäpäivänä liikkuu ja leikkii, ei todellakaan kieli yhtään siitä, että vielä vuosi ja yksi päivä taakse päin hän käveli omalla erityisellä tavallaan, käyttäen pientä erityistä jalkaansa. Mistään ei voi arvata, että häneltä on poistettu jotain, mitä häneen luonnollisesti olisi kuulunut. Kukaan ei voi aavistaa mitä tuo pieni 2,5vuotias pieni mies on käynyt läpi.
Hän on aivan tavallinen poika, jolla on irroitettava jalka. Hieno irroitettava apujalka, jonka turvin hän pystyy mihin ikinä vain tahtoo.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
T: Eija
1 kommentti:
Vuosipäivä! Huikeeta. Vuosi on tosiaan toisaalta lyhyt, toisaalta pitkä aika. Muistan kun näimme kesällä ensi kerran, en jotenkin tajunnut kuinka vähän aikaa silloin leikkauksesta oli! Miten hienosti jo silloin liikkuminen sujui ja apujalka oli luonteva osa poikaa.
Meidän pojalta leikattiin vain pieni vaivainen sentti luuta pois ja jo se sai mahan pyörähtämään ja miettimään, että olihan tämä varmasti oikein. No totuuden nimissä, ei se ainakaan huonompaan voi mennä, mutta aika näyttää.
Ja me varmaan nähdäänkin vielä tänään myöhemmin ;)
Lähetä kommentti