Kengistä

Viimeisen viikon aikana ohjelmassa on ollut talvivaatteiden pesemistä varastoon ja vaihtoehtoisesti kevät- ja kesätamineiden esille kaivelemista. Niin ihanaa kuin se onkin, että tulee kesä, niin nyt talvivaatteista luopumisessa oli yksi ennenkuulumaton harmitus mukana, nimittäin kengät.
Esikoiselta pieneksi jääneet talvikengät, kun sattuivat olemaan melkolailla passelit pienemmälle poitsulle ja ne menivät pienellä riuhtomisella myös proteesin päälle.
Ja nyt kun talvikenkäkelit ovat ohi ja olisi tarvetta sekä kumppareille, että kevyemmille kengille, ei esikoisen muuten varsin hyvänä säilyneet kengät passaa lainkaan.

Vedenpitävät lenkkarit ovat muuten ihan hyvät, mutta niiden jalkaan saaminen vaatii suorastaan väkivaltaista otetta ja saa hien omalle otsalle. Proteesi kun ei taivu lainkaan nilkasta ja kun kengänsuu ei avaudu tarpeeksi on yhtälö huono.
Kumppareiden kohdalla tilanne on tässä vaiheessa se, että varsi on sopivan kokoisissa kengissä varsin kapea, eikä ole mitään toivoa saada prtoteesia mahtumaan siitä. Ja kun miettii omalle kohdalle, niin ei se menisisi omakaan kumppari kunnolla jalkaan jos pitäisi nilkan kokoajan 90 asteen kulmassa pukiessa.

Niimpä meidän on piakkoin lähdettävä kenkäostoksille.
On saatava kesäksi kengät, jotka avautuvat tarpeeksi proteesia varten ja sitten sopivat kumpparit, joihin täytyy suutarilla teettää vetoketju. Myös sandaaleiden tarranauhoihin voi joutua lisäämän pienet extrapätkät, jotta ne saa kiinni.
Tutkiskelin viikonloppuna muutamassa kenkäkaupassa tarjontaa ja löysin mainioita kangaskenkiä joiden päällä oli kaksi vetoketjua. Kun molemmat vetskarit avasi, sai kengän lähes kokonaan auki. Sellaiset on ehdottomasti haettava.
Naureskelin ystävälleni, että minun olisikin helppo etsiä kenkiä pojalle ilman että poika itse on mukana tylsistymässä. Ottaisin vaan jalan mukaani käsilaukkuun, kaivelisin kaupassa esille ja sovittelisin sen kanssa. Onnistumisprosentti huomattavasti parempi, kuin niillä pahville piirretyillä jalkapohjan ääriviivoilla, joilla olen joskus koittanut suunnistaa.
Ei vaan taida poika jalkaa äidin ostosreissulle mukaan antaa, sillä hän haluaa sen paikoilleen heti herättyään, eikä olisi halukas sitä nukkumaan mennessääkään aina riisumaan. (Se on niin loistavaa!!! Parempaa kuin uskalsin edes toivoa!)

Pakko myöntää, että hetkittäin ärsyttää se, että kenkien kanssa tulee aina olemaan hieman taistelua, mutta kun ajattelee asian siten, että poika voi kuitenkin käyttää ihan normaaleja kenkiä ja ylipäätään tarvitsee sellaiset, niin harmitus katoaa nopeasti. Meillä ei ole ns. oikeutta erityisjalkineisiin, sillä proteesiin ei sinäänsä tarvita erityistä kenkää.
Kenkien lisäksi myös sukat vaativat erityishuomiota. Ei siksi, että tarvittaisiin jotenkin erilaisia, vaan siksi, että niiden kuluminen on aika huimaa. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen voi olla reikä kantapäässä, tai varpaassa. Eipä sillä, ei se pojan menoa haittaa, tai  varpaita palella, mutta ottaa se omaan silmään ja myöhemmässä vaiheessa varmasti myös pojan (tai ainakin kavereiden).
Mutta nämä on pieniä arkisi asioita, eikä niistä pidä tehdä sen kummempia murheita.