Eilen, kun pakkailin kotona tavaroita reissuun lähtöä varten, tuli esikoinen innosta hihkuen kertomaan, että pikkuveli seisoo apujalalla. Ja niin teki. Ensimmäisen kerran poika seisoi tukevasti molemmilla jaloillaan ja ilman tukea. Ja hetki ennen lähtöä, poika otti isän tukemana pari pientä ja horjuvaa askelta.
Lieneekö ollut mummolaan saapumisen mukanaan tuomaa iloa ja innostusta, kun aamulla hän pyysi minut luokseen ja tarjosi kättään. Hän halusi kävellä. Rauhalliseen tahtiin kävelimme yhdessä useamman metrin. Poika oli NIIN ONNELLINEN! Ja me vanhemmat myös.
Ja päivällä poika halusi kävellä isin kanssa jälleen ja kun isi päästi käden irti, jatkoi poika yksi. Ja tuon suuren hetken jälkeen poika taapersi itsenäisesti useampaankin kertaan. Ja kävely onnistui myös ulkona täydessä talvivarustuksessa ja isohkoissa kengissä. Olen niin ylpeä pojastani ja hänen uusista ensiaskelistaan.
Ja se riemu mikä hänen kasvoiltaan loistaa hänen kävellessään jälleen. Se riemu leviää myös itseen.
Tämä päivä on suuri päivä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti