Käytiin tänään taas arvatkaas missä. No pajalla!
Juuri kun pääsin kehumasta, että nyt homma toimii, niin eiköhän seuraavana päivänä ollut edessä uusi probleema. Tämä ongelma oli onneksi helposti korjattavissa, eikä aikaa pajalla kulunut kuin korkeintaan vartti. Tarvittiin vain hieman liimaa.
Viime kerralla arvelimme, että pelkkä pulttikiinnitys riittää pitämään jalkaterän kiinni holkissa, mutta mutta...
Aliarvioimme räikeästi tuon pienenmiehen vauhtia ja voimia, sillä sunnuntaina apujalan varpaat osoittivat taaksepäin, vaikka jalka oli muuten ihan hyvin paikoillaa. Jalkaterä oli siis löystynyt niin paljon, että pääsi pyörimään ympäri. Iskä sitä hieman kiristeli ja pärjättiin sillä sitten eilinen. Tänään laitettiin kuitenkin lisäksi liimaa väliin varmistukseksi. Joskos sitä tällä sitten pärjättäisiin muutama kuukausi, kunnes tämä jalka käy lyhyeksi.
Ei sinäänsä mikään ihme, ettei jalkaterä ihan mukana menossa pysynytkään, sillä sen verran kovaa vauhti on. Poika kävelee, juoksee ja hyppii aivan kuten muutkin ikäisensä, ellei jopa hieman kovemmin. Tuntuu aivan siltä kuin poika ottaisi sen ns. menetetyn ajan takaisin, jolloin ei voinut kävellä. Olen naureskellut, että miltähän se mahtaa kuulostaa alkerran naapureista, kun pojat juosta viilettävät asuntoa ympäriinsä. Proteesista kuuluu kuitenkin hieman kovampi kopsahdus kuin tavallisesta jalasta :)
Ja nyt, kun vauhti on noussut meidän kattomme alla taas normaaleihin lukemiin, sitä tajuaa sen kuinka rauhallista meillä välillä olikaan. Mieluummin kuitenkin näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti