Kuvia

Niinpä niin. Minä auliisti lupailin palailla lisäilemään muutaman kuvan pikapuoliin, mutta onhan tässä nyt ehtinyt vierähtää jo useampi päivä. Alkaessani selailla kuvia tajusin, ettemme ole kuvanneet pojan jalkaa lainkaan leikkauksen jälkeen. Alkuun emme halunneet tuottaa pojalle ylimääräistä ahdistusta heilumalla kameran kanssa ja lopulta se on vaan jäänyt (asian muuttuessa tavallaan arkiseksi).
No se asiahan on helposti korjattu. Kamera käteen ja kuvia räpsimään... tai sitten ei.
Se, että saa tuon valtavan uhmailun aloittaneen "riiviön" suostumaan yhteistyöhön kuvaamista varten, ei todellakaan ole mikään helpponakki. Piti odottaa hetkeä, jolloin pojan mielenlaatu olisi edes hitusen yhteistyöhön kykeneväinen. Ja tänään onnistuin sitten nappaamaan pari hätäistä otosta nykytilanteesta.

Mutta lähdetään liikenteeseen alusta. Näissä kuvissa pojan jalka on ns. luonnollinen. Sille ei ole tehty vielä yhtikäs mitään. Kuvat on otettu ensimmäistä Lasten klinikka -käyntiä edeltävänä iltana. Tuona iltana mieli oli kevyt Jorvista saamiemme tietojen pohjalta. Silloin ennusteena oli, että jalka tarvitsisi vain kampura-hoidot joilla jalka oikaistaisiin ja tulevaisuudessa hän tarvitsisi vain erityisjalkineita. Seuraavana päivänä tarina hieman muuttui...

Tuo pieni käppyräinen jalka oli meistä vanhemmista erittäin kaunis. Syntymähetken järkytyksen jälkeen jalkaan "kiintyminen" oli yllättävän nopeaa ja helppoa, vaikka mielessä muuten myllersikin ihan valtavasti. Kaipaan tuota jalkaa hetkittäin edelleen. Jalka oli niin suunnattoman pieni!

Tässä kuvassa näkyy selkeästi se kuinka kapea jalkateräkin oli. Jalasta siis puuttui kahden varpaan luut koko jalkaterän matkalta.

Ja tässä tuo ihana pieni ja pehmoinen jalkapohja. Niin uniikki ja ihana, vaikka toki olisin mieluiten suonut pojalle kaksi tervettä jalkaa.
Itse en sitä huomaa, mutta kantaluu on hieman väärässä kohdassa.

 
Noiden kuvien jälkeen emme ole nähneet pojan jalkaa sellaisena kuin se luonnolisena oli. Seuraavana päivänä alkoivat yli 20 viikkoa kestäneet kipsaukset.

Kuvassa ensimmäinen kipsi. siitä näkyy hyvin se kuinka rajusti jalkaterää lähdettiin heti alusta alkaen oikaisemaan. Seuraavissa kipsauksissa jalkaterää käännettiin aina vain enemmän ja enemmän ulospäin. Samalla nilkkaa yritettiin saada taipumaan lähelle 90 asteen kulmaa. Mutta kulmaa ei koskaan tosiaan tullut, vaan jalka taittui keskeltä jalkapöytää. Nilkan taittumattomuuden arveltiin johtuvan liian kireästä akilesjänteestä, jonka takia se katkaistiin kahteen kertaan (tenotomia) saamatta kuitenkaan tuloksia. Lopultahan syyksi selvisi se, että pojan nilkan ja jalkaterän luut olivat niin pahasti yhteen luutuneita, ettei toimivaa niveltä käytännössä ollut.

Tässä jalka ensimmäisen kipsinpoiston jälkeen. Muutos lähtötilanteeseen on melkoinen. Jalkaterän päältä voi huomata ikävän painauman, joka oli tullut kipsin alla olleen sidoksen jäädessä hieman kasaan. Onneksi iho ei ollut kuitenkaan mennyt rikki.
Hetki ennen tätä kuvaa poika on päässyt kylpyyn ja peppukin on voitu pestä kunnolla vedellä sitten viikon takaisen. Ja voi miten poika nauttikaan noista harvinaisista kylvyistä.
Ja pian kuvan jälkeen jalkaan laitettiin taas uusi kipsi. Ja seuraavalla viikolla jalkaterä oli taas enemmän ulospäin.

Kun kipsauksista sitten päästiin, tuli käyttöön tällaiset ortoosit. Niiden tarkoitus oli pitää jalkaterä saavutetussa asennossa. Tämä oli mullistava asia. Pystyimme pesemään pojan normaalisti ja jalan iho sai välillä hengittää. Alkuun ortoosia pidettiin päivin ja öin, mutta kun poika alkoi nousta seisomaan, siirryttiin sitä käyttämään pelkästään öisin. Lopulta ortoosin käyttö lopettiin, kun päädyttiin siihen, että jalkaterä otettaisiin kokonaan pois.



Sitten päästäänkin nykyhetkeen.

Tältä tilanne näyttää nyt. Pojalla siis proteesi paikoillaan ja sen päällä mansetti, joka pitää proteesin paikoillaan. Proteesin varpaan kärjet ovat käytössä kuluneet jo pois ja kesäinen sandaalin "rusketusraitakin" on pinttynyt jalkaan kivasti :)
Nilkasta voi huomata alueen, josta proteesia on jatkettu.
Huomenna soittelen pajalle ja sovin ajan uuden apujalan valmistuksen aloittamiseen. Nykyinen kun alkaa olla liian ahdas ympärysmitaltaan.

Ja tässä ollaankin sitten ilman proteesia. Ihan suorassa en saanut poikaa seisomaan, vaan hän nojaili seinään ja veti pikkujalkaansa taakse.
Kuvassa näkyy hyvin se, kuinka pohkeen lihaksisto on melkoisen olematonta. Sitä kuva ei kerro, että tunnusteltaessa pohjetta, voi säären luiden huomata olevan hieman normaalista poikkeavat.

Tässä kuvassa tuo polvien korkeusero hieman näkyy. Paremmin sen voi huomata silloin kun polvet ovat taivutettuina, mutta sitä en edes lähtenyt yrittämään.

Siinäpä siis jotain kuvia ja epämääräistä selostusta. Toivottavasti kuvat edes hieman valottavat tilannetta.