Yleensä sitä on onnellinen siitä, ettei lapset ymmärrä kaikkea sitä mitä aikuiset. Mutta nyt on ollut sellaisia hetkiä jolloin olen toivonut, että reilu 1,5 vuotta vanhan lapsen kanssa voisi käydä ihan kunnon keskustelua.
Sellaista keskustelua, jossa molemmat osapuolet ymmärtävät toisiaan ja osaavat esittää tarvittaessa täsmentäviä kysymyksiä.
Haluaisin keskustella pojan kanssa siitä, mitä hänen jalalleen on tehty ja miksi. Haluaisin kysellä mitä hän asiasta ajattelee ja miltä hänestä tuntuu. Haluaisin tietää ne keinot, jolla me voisimme mahdollisimman hyvin tukea häntä.
Toki minä juttelen hänelle tilanteesta siinä määrin mitä uskon hänen ymmärtävän, mutta eihän nämä "keskustelut" mitään kovin kauaskantoisia vielä ole.
Meillä on sellainen tilanne, että poika menee aivan suunniltaan kun side otetaan pois. Itku alkaa jo siinä vaiheessa, kun sidettä aletaan poistaa ja kun se on sitten poistettu, huutaa poika vaan "pipi" ja "ei kokke". Ensin luulin, että jalkaan sattuu. Ajattelin, että siinä poistovaiheessa tikit tarttuvat siteeseen kiinni ja repivät haavaa tms. mutta tuosta ajatuksesta luovuin kuitenkin pari iltaa sitten.
(Ensinnäkin tikkejä ei enää ole, vaan ne ovat kaikki sulaneet pois.)
Olin laittamassa poikaa kylpyyn (meillä siis lupa jo kylpeä ihan normaalisti) ja se on sellainen asia mistä hän pitää erittäin kovasti. Olin laskenut veden valmiiksi hänen omaan ammeeseensa ja isoveli oli jo omassaan loiskimassa. Kun aloin riisua poikaa, alkoi tuttu huuto. Ja kun otin sidettä pois, huuto vain yltyi. Poika aivan vapisi, enkä saanut häntä rauhoittumaan. Ensin ajattelin, että luovun koko kylpy ajatuksesta ja huuhtaisen jalan nopeasti ja sidon mahdollisimman pian uudelleen. Päätin sitten kuitenkin nostaa pojan ammeeseen ja tadaa!!!, huuto loppui kuin seinään. Poika leikki ammeessa aivan kuten ennenkin. Polski jaloillaan, kolisteli tynkää ammeen reunoihin, hyppi istualteen jalkojen päällä... Eikä koko kylvyn aikana pienintäkään merkkiä siitä, että johonkin olisi sattunut.
Mutta kun tuli aika nostaa poitsu pois, alkoi huuto heti ja loppui vasta siinä vaiheessa kun sain ensimmäisen kierroksen sidettä tyngän ympärille.
En tiedä onko syy se, että hän jotenkin edelleen häpeää jalkaansa ja tuntee turvattomuutta ilman sidettä, vai se, että jalka näyttää hänestä pahalta tai.... Oli se sitten mitä tahansa, se tuntuu todella pahalta. En tiedä yhtään mitä tehdä tai kuinka tuota pientä poloista auttaa. Omista rauhoitteluista kun ei ole hyötyä. Olen koittanut olla kuin en huomaisi jalkaa. Olen koittanut kehua kovasti hänen hienosti parantunutta haavaansa, koittanut kysellä missä se pipi on....Olen koittanut jo niin montaa eri keinoa, etten tiedä mitä on vielä jäljellä.
Ja meillä olisi parin vuorokauden kuluttua meno proteesipajalle, jossa aloitettaisiin ne silikonituppi-hoidot, mutta mitähän niistäkin tulee, jos poika menee samanlaiseen paniikkiin.
Miksi sitä ei osannut ajatella tällaisia tilanteita silloin etukäteen, jotta olisi voinut kysyä neuvoa fiksummilta. Joskaan en tiedä keneltä olisin kysynyt, sillä kaikki neuvot mitä asiaan liittyen olemme saaneet, ovat liittyneet konkreettiseen tyngän hoitoon, mutta henkisestä puolesta ei ole kukaan maininnut sanallakaan.
Tässäpä sitä sitten koitetaan taas oppia kantapään kautta uutta....
Olikohan tämä nyt hieman epäsopiva ilmaisu tähän väliin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti