Ja niinhän siinä kävi, että meillä on nyt ensimmäinen apujalka täällä kotona!
Proteesimestarimme oli päätynyt silikonitupin kanssa siihen ratkaisuun, että pojalle valmistettiin ihan kokonaan oma räätälöity tuppi. Näin siitä saatiin paremmin istuva. Ja hyvin pian pajalle saapumisemme jälkeen, meille kävi ilmi, että myös protteesi on lähes valmiina.
Varovaisesti ja ihan ajan kanssa tutustuimme ensin silikonituppiin. Eihän se alkuun ollut pojasta lainkaan kivaa, mutta siinä se sitten leikin tiimellyksessä unohtui ja kohta poika jo itse ilmoitti, että nyt luiskahti tuppi pois paikoiltaan.
Mestarilla oli yksi murhe koskien proteesia. Hän olli tilannut siihen sopivan kokoisen jalkaterän ja ottanut väreistä vaaleimman, mitä tuolta valmistajalta on saatavissa. Toimittaja sattuu olemaan tuolla ison rapakon toisella puolen, missä proteesien värityksissä on mukana ns. rusketus. Tämä ei ollut sinäänsä proteesimestarille yllätys, mutta se oli, että tämä nyt saapunut malli oli huomattavasti tummempi, mitä heidän vaalein mallinsa on tähän saakka ollut. Tämä malli on vaan toiminnallisesti parempi, kuin kilpailevan toimittajan vaaleampi versio. Häntä huolestutti se, kuinka selkeä väriero proteesin holkkiosan ja jalkaterän välillä ottaa pojan omaan silmään. Tällaisilla voi olla merkitystä lapsen minäkuvan muodostumisen kanssa. Olisi tärkeää, että lapsi ottaisi heti alusta alkaen proteesin osaksi omaa kehoaan ja itseään.
Päädyimme kuitenkin yhteistuumin tuohon tummempaan versioon, sillä se oli kevyempi ja jousto varpaiden tyvessä parempi, kuin vaaleammassa mallissa. Meille itsellemme ei, jännä kyllä, ollut suurta merkitystä proteesin ulkonäöllä. Pääasia oli se, että se olisi pojalle mahdolllisimman miellyttävä käyttää.
Alkuun ei proteesinkaan jalkaan laittaminen ollut pojasta yhtään kivaa, mutta hiljalleen se onnistui paremmin. Vaikka poika ei apujalalle varannutkaan vielä kertaakaan, saatiin se tehtyä valmiiksi suunnilleen oikeaan pituuteen ja jalkaterän asentoakin onnistuttiin hieman tarkastelemaan. Mutta on erittäin todennäköistä ja sanoisimpa melkein varmaa, että käymme ensiviikolla hieman "viilaamassa" juttuja. Kaikkia pieniä yksityiskohtia ei tänään vielä edes laiettu kuntoon, jotta mahdolliset muutokset olisi helpompi tehdä.
Kertaakaan hän ei ole tosiaan vielä proteesille kunnolla varannut, mutta kiirettä ei ole. Nyt edetään ihan pojan tahtiin ja näin alkuun hyvin pitkälti myös ihon ehdoilla. Silikoni kun on todella hiostava ja jatkuva hiostuminen voi alkuun aiheuttaa iho-ongemia. Ja tässä vaiheessa on todella tärkeätä, ettei asiasta tehdä pojalle millään tasolla epämiellyttävää, eikä pakkoa. Se pieni hetki minkä apujalka tänään ehti olla kotona paikoillaa, antoi kyllä luottoa tulevaan. Poika leikki normaaliin tapaansa polviseisonnassa sohvan edesssä ja nousi välillä luontevasti seisomaan terveen jalkansa varaan ja laskeutui takaisin polvilleen, ilman että hän juurikaan kiinnitti huomiota proteesiin.
Askeliin on varmasti vielä matkaa, mutta hyväksyminen on alkanut hyvin. Paikallaan pysymisen kanssa tulee olemaan ongelmia, ainakin niin kauan, kun poika liikkuu kontaten. Ja proteesimestari varoittelikin meitä, että edessä on aika raskaita ja turhauttaviakin aikoja, kun proteesi irtoaa ja kääntyy väärinpäin.
Opettelemista on siis meillä kaikilla. Poika totuttelee uuteen jalkaan ja me sen uuden jalan mukanaan tuomiin arkirutiineihin.
Tämä päivä on todella merkittävä päivä minulle itselleni. Tuntuu, että tämä on tulevaisuuden ensimmäinen päivä ja "sitten kun -elämän" viimeinen päivä. Tänään on ollut helppo hymyillä :)
Tässä vielä amatöörin nopeasti nappaama kuva proteesista ja silikonitupista. Silikonituppi tulee siis jalkaan, ja proteesi sen päälle. Tupin tehtävä on pitää proteesi paikoillaan. Niitä hiomattomia ysityiskohtia on mm. tuo jalkaterän ja holkkiosan (varren) sauma. Minusta uusi jalka on varsin hieno. Ja ensimmäistä kertaa pojalla on kymmenen varvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti