Aika usein törmää tilanteisiin, joissa kysytään onko lapsi terve. Eilen viimeksi hammashoitajakäynnillä asiaa taas teidusteltiin. Miten minun kuuluu siihen vastata? Eilen sanoin, että on, sillä en uskonut viallisen jalan millään tasolla vaikuttavan hammaskaluston hoitoon. Mutta miten minun olisi oikeasti pitänyt vastata?
Poikammehan on muuten todettu täysin terveeksi, vain jalassa on vikaa. Mitään sairauttahan ei siis ole. Mutta onko hän siis terve? Ei ilmeisesti, koska sinne pitää aina lisätä se paitsi tai mutta. Mikä hän sitten on? Vammainen, poikkeava, viallinen, erilainen, alaraaja vammainen.....mikä?
Uskon, että monelle tulee helposti mieleen, että no miksi ihmeessä se pitää jotenkin luokitella. Sillä nyt vaan sattuu olemaan sellainen ja muuten se on ihan tavallinen lapsi.
Mutta minulle sillä on merkitystä. Kukaan ei vaan ole koskaan käyttänyt mitään sanaa hänen yhteydessään. Lapuissa, joita saaraalasta postilaatikkoon kolahtelee, puhutaan jalan poikkeavuudesta.Fibulaarisesta hemimeliasta ja kampurajalasta. Eli siis poikkeavajalkainen?
Joskus tuntuu, että oman perheenikin sisällä koko asia on jotenkin kielletty puheen aihe. Kyllä kysytään, että mites meni lääkäri käynti, mutta tulevaisuudesta ei puhuta. Ja jos joku on vanhemmiltani kysynyt jotain pojasta, yleensä asia on päätynyt siihen, että hoetaan kuinka suloinen ja rakas hän on. Minusta tuntuu, että sielläkään ei oikeen tiedetä miten asia ilmaista. Harvalle kun sanoo Fibulaarinen hemimelia yhtään mitään.
Ehkä ei ole olemassa termiä, jolla tilannetta kuvataan ja saamme aina selvittää pitkän kaavan mukaan. Ja epäilen, että tulevaisuudessa tilannetta joutuu varmaan selittämään enemmän, sillä tulevaisuudessahan sen vasta huomaa. Ei sitä kukaan asiasta tietämätön nyt edes hoksaa. Paitsi uimahallissa... voikohan siihen tuijotukseen koskaan tottua?
No meidän rakas ja suloinen poikamme, jolla on jalassa poikkeama, kasvaa ja kehittyy kuitenkin hyvää vauhtia. Ja nyt on taas uusia taitoja karttunut. Nyt ei enää riitä, että pääsee etenemään, nyt täytyy päästä ylemmäs. Poika nappaa käsillä kiinni mm. tv-tason reunasta ja vetää itsensä polviseisontaan. Siinä se sitten horjuu ja huojuu, koittaen tavoitella käsillään mitä milloinkin. Ongelmana on se, että hallitusta alastulosta ei ole vielä tietoakaan. Alas tullaan milloin mitenkin päin kopsahtaen ja retkahtaen. Ei paljon kärsi tuota seikkailijaa silmistään päästää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti