Puhelin kourassa vaelsin aamusta asti. Odotin ja odotin. Sitten se soi ja soittaja oli mieheni. Lääkäri oli sotkenu mun numeron ja sai minun sijastani kiinni ihan jonkun muun. Mutta onneksi mies oli puhelimen äärellä ja odotettu puhelu saavutti meistä toisen.
Puhelu toi vastauksia, mutta jätti paljon myös kysymyksiä. Noihin kysymyksiin saadaan lisää vastauksia parin viikon kuluttua, kun menemme klinikalle juttelemaan lääkäreiden kanssa ja näyttämään tämänhetkistä tilannetta.
Tämä lääkäri joka sieltä oli soittanut, ei varsinaisesti ole mikään selkeäsanainen, eikä suoria vastauksia ollut helposti herunut. Osittain myös siitä syystä, että kuvia täytyy kuulemma tutkia lisää. Mutta jos lääkäri puhuu "koivesta", en anna hänen sanoilleen ihan kamalan suurta painoarvoa muutenkaan. Hän ei onneksi kuulu niihin kahteen ortopediin, jotka poikaa pääasiassa hoitaa.
Mutta mitä sitten sanottiin....nilkassa on aineksia tulla toimivaksi. Polvi vaikutta hyvältä vaikka eturistiside puuttuu. Akilesjänne pitää leikata vielä kolmanteen kertaa ja jotain jalkapöydän tai nilkan luille joudutaan tekemään...(murtamisesta oli puhunut). Eli toimenpiteitä on luvassa. Mutta ihan täys tyrmäystä ei siis tullut. Mutta se mikä tilanteen ratkaisee lopulta on se pituuskasvu, ja sitä nyt sitten seuraillaan.
Mutta on kyllä vähän sellanen "yhtä tyhjänkanssa -fiilis". En ole asian suhteen yhtään sen viisaampi, kuin eilenkään. Tulevaisuus tuntuu edelleen yhtä hämyiseltä ja tuntemattomalta. En toki olettanutkaan, että kaikki selviää ja joku pystyy sanomaan kuinka toimitaan. En kuvitellut, että siellä jalassa olisi kaikki selkeää. Mutta jotain konkreettista olisin halunnut kuulla.
Haluaisin saada jotain suunnitelmaa, jonka mukaan tietäisi ryhtyä tarkastelemaan tulevaa arkea. Missä vaiheessa voin itse edes suunnitella töihin paluuta? Millä aikataululla leikkauksia aletaan tehdä?
Kun parin viikon päästä menemme klinikalle, niin siellä sitten vaadin selkeämpiä vastauksia. Haluan, että joku vääntää minulle rautalangasta ja puhuu suomea, eikä mitään latinaa.
Ja jumalauta jos joku kutsuu minun lapseni jalkaa koiveksi siinä minun silmien eessä, niin saattaa olla että sanainenarkkuni aukeaa!!!!
Ja taas huulilla pyörii se hemmetin kysymys, johon kukaan ei koskaan voi todella vastata. MIKSI?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti