Eilen oli vuorossa klinikkakäynti. Tuon käynnin tarkoitus oli keskustella poitsun jalan kohtalosta ja tehdä suunnitelmia tulevasta. Mahdollisesti myös päättää siitä, säästetäänkö jalka vai päädytäänkö proteesiin.
Moniin kysymyksiin saatiin vastauksia ja hyödyllistä keskustelua käytiin, mutta päätökseen emme olleet vielä valmiita. Saimme ns. lisäaikaa elo-syyskuulle saakka ja sitten kokoonnutaan uudestaan.
Jollain tasolla tuntuu, että päätös alkaa selkiytyä, mutta silti se on niin hurjan vaikea, ettei ole järkeä. Lääkärit selvästi huomasivat sen, kuinka vaikea tuo päätös meille on, eivätkä halunneet yhtään meitä painostaa suuntaan tai toiseen. Toki he kertoivat mielipiteensä ja puhuivat siitä, mitä odotettavissa mahdollisesti olisi kummankin vaihtoehdon kanssa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Puhuimme miehen kanssa, että olisi hyvä jos saisimme päätöksen tehtyä ennen kesää ja kesälomaa. Silloin tämän jatkuva paineen ja stressin voisi hetkeksi unohtaa. Ja voisi myös alkaa valmistella itseään tulevaan. Se päätös on kuitenkin tehtävä enemmin tai myöhemmin, eikä se varmasti helpoksi muutu milloinkaan. Ja kun päätös tehdään, siinä pysytään ja se on silloin juuri se oikea. Sen jälkeen on sitten alettava kerätä niitä voimavaroja, jotta kestää ne asiat, joita kestettävä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti